Koulun uudistaminen ja avaimet Suomen menestykseen

Mietin myös että olisikohan paikallaan tuoda peruskouluun takaisin tasokokeet jotta työrauha säilyisi kouluissa. Perustelen väittämää sillä että kun nykyisin esimerkiksi matematiikan opetus etenee usein heikompien tai keskittymisvaikeuksia kärsivien oppijoiden vauhtia tällöin nopeat tai lahjakkaat oppijat kärsivät. Tästä seuraa se että osa oppijoista ryhtyy häiritsemään tuntia ja osa tylsistyy. Antamalla lahjakkaammille oppijoille mielekkäitä ja haastavampia tehtäviä he pääsevät harjoittelemaan ja voivat varhaisemmin kehittyä lahjakkaiksi osaajiksi. Nykyisin kun Suomi tarvitsee lisää huippuosaajia, niin tässä olisi yksi hieno keino hiota uusia timantteja. 
Ainakin nykysysteemissä monella palaa turhaan aikaa koulussa. Toiset tylsistyvät toisia treenataan aloilla jotka eivät heitä kiinnosta. Joskus sitä miettii olisiko hyvä käydä jotain kyvykkyystestejä jotta ihmisen suuntautuminen ja lahjat löytyisivät jo nuorempana että ei tarvitsisi turhaan opiskella esimerkiksi algebraa, jos kyvyt ovat kielessä, filosofiassa tai kädentaitajana.

Koulussa on useita niitä joita ei kiinnosta koulun käynti. He jopa perustelevat että eivät he koskaan tarvitse näitä prosenttilaskuja tai funktioita. Usein juuri nämä ihmiset ryhmittelevät itsensä käytännön ihmisiksi, jotka sanovat pärjäävänsä käsi-ja teknisissä töissä. Mietin että voisikohan tälläisille henkilöille avata reitin esimerkiksi 7.-8. luokan jälkeen käytäntöpainotteisemmalle 3 vuoden linjalle jossa samalla käytäisiin täydentävästi mutta hitaampaa tahtia esimekiksi loput perustkoulun asiat ja samalla olisi mahdollista opiskella joku ammatti esimerkiksi puuseppä, maalari, pintakäsittelijä, rappari, perinneseppä yms. Tämä käytännön linja kestäisi 2 vuotta ilman ammattia 3 vuotta jolloin saisi pätevyyden ammattiin. Käytännössä 2 vuotinen linjassa ei pituus eroaisi nkyisestä, mutta kolmivuotisessa linjasssa pääsisi nopeammin ammattiin ja työelämään käsiksi. Nykyisinhän on ongelmana ammattikoulun suuri keskeyttämisprosentti ja tässä olisi nyt yksi ratkaisu tähän ongelmaan. Myös ollaan huolissaan hoitosuhteesta ja työurien pituudesta. Miksi ei näin pidennetä niitä? Jos ihminen myöhemmin toteaisi että hän haluaisi jatkaa yliopistoon se olisi myös mahdollista.

Lisäksi jos haluttaisiin lisää osaajia ja työpaikkoja maahamme olisi hyvä koulussa opettaa jo kirjanpitoa ja ammatinharjoittajan elämään kuuluvaa paperityötä.

Uskonnon merkitys ihmiselle, kouluopetukselle ja yhteiskunnalle

Olen miettinyt tuota uskonnon opetuksen merkitystä ja asemaa kansainvälistyvässä Suomessa. Ei ole voinut jäädä huomaamatta monien kristillisten medioiden palstoilla ja kirkon edustajien suulla tyrmistystä kun uskonnon opetusta vähennettiin käsittääkseni 3/4:teen. Toisenlainen äänenpaino on ollut pitkään näkemys että ei maallistuneessa yhteiskunnassa tarvita uskonnon opetusta. Monet perustelevat uskonnon opetuksen lisääntynyttä merkitystä sillä että nykynuori elää kansainvälistyvässä ympäristössä ja näin uskonnon "lukutaito" on entistä tärkeämpää. Itsekin asun kaupunginosassa jossa liki kolmannes on maahanmuuttajia. Mielestäni sen sijaan että pyrittäisiin kaikkia oppilaita sulauttamaan luterilaisen uskon alle, niin parempi olisi antaa omaa tunnustuksellista opetusta ja sen lisäksi uskontotiedon nimistä oppiainetta. Uskontotieto-oppiaineessa voitaisiin keskittyä siihen mitkä elementit ovat yhteistä kaikille uskonnoille eli meidän yhteistä perintöä. Esimerkiksi lähtteä juuresta eli juutalaisuudesta ja voitaisiin myös perehtyä hinduismiin, koska nämä lienevät vanhimpia uskontoja.

Pohdin voisiko koulussa enemmän järjestää yhteiskristillisille hartauksille jonne voisi kaikki kristillisiin kirkkoihin kuuluvat osallistua esim. viikottain tai rukouspiirin omaisesti päivittäin. Samalla tavalla voisi myös suurimmille vähemmistö uskonnoille järjestää vastaavia seremonioita. Mielestäni vaikka ihminen ei kuuluisi uskontoon on hyvä muistaa että ihmiselle on erittäin tärkeitä yhteisölliset seremoniat. Mielestäni uskonnottomien vanhempien, jotka eivät itse järjestä mitään riittejä, olisi hyvä pohtia olisiko siitä haittaa jos heidän lapsensa osallistuisi jonkin uskonnon seremoniaan, hartauteen tai lehtimajajuhlaan tms. Muistelen itse että vaikka en kokenut ns. uskonyhteyttä luokkakavereiden kanssa koulussa, mutta rakennuin silti virsien laulamisesta, hartauksista ja vakaamuksellisesta kristillisestä opetuksesta koulussa. Kristinuskokin on ennen kaikkea käytännön tekojen tekemistä yhdessä -auttamista ja palvelemista. Miksei koulun kanssa Kristukseen uskovat voisi mennä vaikka vanhainkotiin viettämään aikaa vanhuksien kanssa oppimaan heiltä ja esimerkiksi lukemaan heille. Käsittääkseni em. hoitokodeissa on resurssipula sellainen että hoitajilla ei ole hoidettaville aikaa. Tälläinen kanssakäyminen voisi olla inspiraationlähteenä molemmille osapuolille. Pelkkä luokassa istuminen ei ole aina paras lähtökohta oppimiselle ja puhumattakaan luovuudelle. Yksi ynnä yksi on kaksi.

Uskonto on erittäin perustavanlaatuinen identiteetin rakentaja ja monessa keskustelussa on uskonto typistetty lähinnä arvo-opetukseksi, mutta uskonnon kautta ihmisen identtiteeti rakentuu. Kun elämän tarkoituskysymykset on selvillä, niin et ole enää läheskään niin helppo uhri mainoksille jotka yrittävät luoda uskonnon kaltaista mielikuvaa mm."apple". On esitetty että uskonnon voisi korvata historialla yms. Uskonto on oikeastaan erottamaton osa ihmistä ja se antaa vastauksen kysymyksille miksi olen täällä, ketä varten. Uskonnon avulla ihminen liittyy yhteisöön ja kristillisessä kirkossa seurakuntaan. Paljon puhutaan Suomessa yhteisöllisyyden puutteesta ja siitä seuraavista ongelmista, onko se ihme kun ihmiset ovat hylänneet yhteisen uskon. Ilman uskontoa ihminen nostaa itsensä jumalan asemaan ja tästä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Tämä on epätervesuhde joka lopulta tuhoaa ihmisen itsensä.

Monet vapaiden suuntien edustajat olisivat taas valmiit luopumaan kokonaan tunnustuksellisesta uskonnon opetuksesta. Mielestäni myös kirkon ja valtion nykyinen liitos edustaa tätä institutionaalista mallia, joka ei elävöitä seurakuntaa. Pahimmillan tämä ns. kirkollisuus johtaa siihen että uskonnolliset menot ja kirkossa käynti vie todellisen hengellisen nälän tunteen ja suhde Herraan Jeesukseen jää kaukaiseksi ja usko sovitukseen unohtuu.

 

 

Myös muslimiystävät ovat olleet pahoillaan uskonnon opetuksen vähentämisessä, koska pitävät ihmiskäsityksen muodotumisen ja tuntemisen kannalta oman uskonnon opetusta tärkeänä.

Joku on sanonut hyvin että on vaikea oppia vieraita kieliä jos ei omaa (äidin)kieltä ole oppinut.