Olen miettinyt tuota uskonnon opetuksen merkitystä ja asemaa kansainvälistyvässä Suomessa. Ei ole voinut jäädä huomaamatta monien kristillisten medioiden palstoilla ja kirkon edustajien suulla tyrmistystä kun uskonnon opetusta vähennettiin käsittääkseni 3/4:teen. Toisenlainen äänenpaino on ollut pitkään näkemys että ei maallistuneessa yhteiskunnassa tarvita uskonnon opetusta. Monet perustelevat uskonnon opetuksen lisääntynyttä merkitystä sillä että nykynuori elää kansainvälistyvässä ympäristössä ja näin uskonnon "lukutaito" on entistä tärkeämpää. Itsekin asun kaupunginosassa jossa liki kolmannes on maahanmuuttajia. Mielestäni sen sijaan että pyrittäisiin kaikkia oppilaita sulauttamaan luterilaisen uskon alle, niin parempi olisi antaa omaa tunnustuksellista opetusta ja sen lisäksi uskontotiedon nimistä oppiainetta. Uskontotieto-oppiaineessa voitaisiin keskittyä siihen mitkä elementit ovat yhteistä kaikille uskonnoille eli meidän yhteistä perintöä. Esimerkiksi lähtteä juuresta eli juutalaisuudesta ja voitaisiin myös perehtyä hinduismiin, koska nämä lienevät vanhimpia uskontoja.
Pohdin voisiko koulussa enemmän järjestää yhteiskristillisille hartauksille jonne voisi kaikki kristillisiin kirkkoihin kuuluvat osallistua esim. viikottain tai rukouspiirin omaisesti päivittäin. Samalla tavalla voisi myös suurimmille vähemmistö uskonnoille järjestää vastaavia seremonioita. Mielestäni vaikka ihminen ei kuuluisi uskontoon on hyvä muistaa että ihmiselle on erittäin tärkeitä yhteisölliset seremoniat. Mielestäni uskonnottomien vanhempien, jotka eivät itse järjestä mitään riittejä, olisi hyvä pohtia olisiko siitä haittaa jos heidän lapsensa osallistuisi jonkin uskonnon seremoniaan, hartauteen tai lehtimajajuhlaan tms. Muistelen itse että vaikka en kokenut ns. uskonyhteyttä luokkakavereiden kanssa koulussa, mutta rakennuin silti virsien laulamisesta, hartauksista ja vakaamuksellisesta kristillisestä opetuksesta koulussa. Kristinuskokin on ennen kaikkea käytännön tekojen tekemistä yhdessä -auttamista ja palvelemista. Miksei koulun kanssa Kristukseen uskovat voisi mennä vaikka vanhainkotiin viettämään aikaa vanhuksien kanssa oppimaan heiltä ja esimerkiksi lukemaan heille. Käsittääkseni em. hoitokodeissa on resurssipula sellainen että hoitajilla ei ole hoidettaville aikaa. Tälläinen kanssakäyminen voisi olla inspiraationlähteenä molemmille osapuolille. Pelkkä luokassa istuminen ei ole aina paras lähtökohta oppimiselle ja puhumattakaan luovuudelle. Yksi ynnä yksi on kaksi.
Pohdin voisiko koulussa enemmän järjestää yhteiskristillisille hartauksille jonne voisi kaikki kristillisiin kirkkoihin kuuluvat osallistua esim. viikottain tai rukouspiirin omaisesti päivittäin. Samalla tavalla voisi myös suurimmille vähemmistö uskonnoille järjestää vastaavia seremonioita. Mielestäni vaikka ihminen ei kuuluisi uskontoon on hyvä muistaa että ihmiselle on erittäin tärkeitä yhteisölliset seremoniat. Mielestäni uskonnottomien vanhempien, jotka eivät itse järjestä mitään riittejä, olisi hyvä pohtia olisiko siitä haittaa jos heidän lapsensa osallistuisi jonkin uskonnon seremoniaan, hartauteen tai lehtimajajuhlaan tms. Muistelen itse että vaikka en kokenut ns. uskonyhteyttä luokkakavereiden kanssa koulussa, mutta rakennuin silti virsien laulamisesta, hartauksista ja vakaamuksellisesta kristillisestä opetuksesta koulussa. Kristinuskokin on ennen kaikkea käytännön tekojen tekemistä yhdessä -auttamista ja palvelemista. Miksei koulun kanssa Kristukseen uskovat voisi mennä vaikka vanhainkotiin viettämään aikaa vanhuksien kanssa oppimaan heiltä ja esimerkiksi lukemaan heille. Käsittääkseni em. hoitokodeissa on resurssipula sellainen että hoitajilla ei ole hoidettaville aikaa. Tälläinen kanssakäyminen voisi olla inspiraationlähteenä molemmille osapuolille. Pelkkä luokassa istuminen ei ole aina paras lähtökohta oppimiselle ja puhumattakaan luovuudelle. Yksi ynnä yksi on kaksi.
Uskonto on erittäin perustavanlaatuinen identiteetin rakentaja ja monessa keskustelussa on uskonto typistetty lähinnä arvo-opetukseksi, mutta uskonnon kautta ihmisen identtiteeti rakentuu. Kun elämän tarkoituskysymykset on selvillä, niin et ole enää läheskään niin helppo uhri mainoksille jotka yrittävät luoda uskonnon kaltaista mielikuvaa mm."apple". On esitetty että uskonnon voisi korvata historialla yms. Uskonto on oikeastaan erottamaton osa ihmistä ja se antaa vastauksen kysymyksille miksi olen täällä, ketä varten. Uskonnon avulla ihminen liittyy yhteisöön ja kristillisessä kirkossa seurakuntaan. Paljon puhutaan Suomessa yhteisöllisyyden puutteesta ja siitä seuraavista ongelmista, onko se ihme kun ihmiset ovat hylänneet yhteisen uskon. Ilman uskontoa ihminen nostaa itsensä jumalan asemaan ja tästä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Tämä on epätervesuhde joka lopulta tuhoaa ihmisen itsensä.
Monet vapaiden suuntien edustajat olisivat taas valmiit luopumaan kokonaan tunnustuksellisesta uskonnon opetuksesta. Mielestäni myös kirkon ja valtion nykyinen liitos edustaa tätä institutionaalista mallia, joka ei elävöitä seurakuntaa. Pahimmillan tämä ns. kirkollisuus johtaa siihen että uskonnolliset menot ja kirkossa käynti vie todellisen hengellisen nälän tunteen ja suhde Herraan Jeesukseen jää kaukaiseksi ja usko sovitukseen unohtuu.
Myös muslimiystävät ovat olleet pahoillaan uskonnon opetuksen vähentämisessä, koska pitävät ihmiskäsityksen muodotumisen ja tuntemisen kannalta oman uskonnon opetusta tärkeänä.
Joku on sanonut hyvin että on vaikea oppia vieraita kieliä jos ei omaa (äidin)kieltä ole oppinut.
Joku on sanonut hyvin että on vaikea oppia vieraita kieliä jos ei omaa (äidin)kieltä ole oppinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti